Arpapeliä

"Rauhanturvaaja toimimiseen liittyy monia jännittäviä puolia. Paikalliset naiset ovat eräs osa tätä kulttuurista rikkautta. Aluksi tuntuu oudolta, kun ei näe naisia kuin hunnuissa, tai pikkutyttöjä. Kaikkeen tosin tottuu.
Mielikuvitus tulee tässä avuksi. Ajan kanssa, ja puutteen vaivaamana, alkavat kaikki huntuun pukeutuneet näyttää kauniilta. Tämä on kätevä juttu, rumia naisia ei enää olekaan. Tietenkään ei oikeasti voi tietää, mitä alta paljastuu. Se on vähän kuin lahjapakettia aukaisi. Kerran kouraisin kännissä yhtä haarojen välistä, ja sillä olikin munat! Että silleen...
Naisten iskeminen on helppoa, vakuuttaa vain vievänsä mukanaan länsimaihin. Ongelma on vain se, että joutuu tyytymään yhden illan juttuihin; naiset tuntuvat aina katoavan jonnekin, kun ne on saanut iskettyä. Kukaan ei kerro, minne he oikein menevät. Sukulaiset vain katsovat jotenkin oudosti. Mysteeristä...
Muistutan vielä naisten iskemistä täällä harkiseville, että mukana pitää olla aina kunnon sakset. Täällä naisilta leikataan kaikki pois, ja ommellaan takaisin kiinni. He käyttävät vahvaa lankaa. Näky ja haju eivät ole mitenkään houkuttelevia, vaan siihen tarvitaan karaistuneen sotilaan rautaisia hermoja ja sietokykyä. Tai sitten vakavaa puutostilaa. Paikallisia se näyttää kuitenkin vain kiihottavan. Outoa sakkia...
Erilainen kulttuuri on rikastuttanut minuakin. Ymmärrän nyt paikallisten miesten viehtymyksen pikkutyttöihin, ja toisiinsa. Muitakaan naisia he eivät näe. Paikallisen aikuisen naisen näkeminen alasti voi olla herkemmälle traumaattinen kokemus. Sukupuolinen suuntautuminen voi muuttua siinä kertaheitolla.
Ei ihme, että länsimaat kutsuvat niin monia. Vähäpukeiset, länsimaiset blondit kummittelevat varmaan monen 'pakolaisen' märissä unissa. Kulttuurien kohtaaminen todella rikastuttaa meitä kaikkia, monella tavalla."